Tässä blogikirjoituksessa käsittelen kysymyksiä, joita fiktioelokuvien dokumentaariset elementit ja Kiarostamin pohdiskeleva tyyli herättävät kirjoittamiseni suhteen.

Pohdintoja kirjoittamisesta ja uutuudesta

Yksi kysymys, jota olen viime aikoina pohtinut usein, on: "Kuinka voin kirjoittaa uudella tavalla?" Vaikka uutuus on aina tärkeä asia taiteessa, olen yhä enemmän keskittynyt löytämään jotain uutta, joka sopii erityisesti minulle.
En analysoi jokaista julkaistua kirjaa tunnollisesti yksi kerrallaan enkä ennusta systemaattisesti, millaista kirjoittamista tulevaisuudessa syntyy. Sen sijaan pohdin usein, millaisella tyylillä haluan kirjoittaa, toistanko samoja tarinoita ja onko kirjoittamani todella uutta.
Vaikka dokumenttikurssin tarkoitukseni ei ollut pelkästään kirjoitustaitojeni innovointi, kurssin teema "dokumentaariset elementit pitkissä elokuvissa" tarjosi mahdollisuuden ajatella kirjoittamistani uudelleen. Erityisesti tunnilla käsitelty "refleksiivisyyden" käsite sai minut pohtimaan sitä syvällisesti romaanini konseptin yhteydessä useiden päivien ajan.
Tuolloin ideoin romaania, jonka voisin lähettää lukukauden tutkielmana. Vaikka määräaika lähestyi, mieleeni ei tullut sopivaa ideayhdistelmää, joten kamppailin päivittäin yhdistääkseni arjessani heränneitä ajatuksia, päivän tapahtumia ja kuulemiani tarinoita romaaniini.
Juuri tähän aikaan kuulin tunnilla termin ”refleksiivisyys” ja aloin heti kysyä itseltäni, mitä reflektiivisellä kirjoittamisella oikeastaan ​​tarkoitetaan. Ajatus siitä, että reflektio ei ole pelkkää itsekritiikkiä, vaan pikemminkin ”uudelleennäkemisen” tai ”uudelleenajattelun” asenne, resonoi erityisesti minussa.

Kiarostamin refleksiivisyys, Koker-trilogia ja dokumenttien laatu

Abbas Kiarostamin elokuva ”And Life Goes On” seuraa ohjaajaa ja hänen poikaansa, kun he etsivät kahta nuorta poikaa, jotka esiintyivät hänen edellisessä elokuvassaan ”Where Is My Friend's House?”. Tie Kokeen on suljettu, rakennukset murenevat, ihmisten suru ja arki, joita he tapaavat matkan varrella, sekä radiosta kantautuvat uutiset maanjäristyksestä, ja elokuva dokumentoi huolellisesti Koken tilanteen tuolloin.
Elokuva tallentaa rennosti useita kohtauksia. Iäkäs mies, jonka ohjaaja ja hänen poikansa tapaavat tiellä, lapsi, joka juo lämmintä juomaa rikkinäisestä vitriinistä, avustustarvikkeita kuljettavat ajoneuvot ja metsässä itkevä lapsi – kaikki nämä kohtaukset paljastavat paikan tilan ja ihmisten reaktiot.
Samaan aikaan Kokén väliaikaisessa suojassa mies ilmestyy asentamaan antennia jalkapallo-ottelun seuraamiseksi. Hän on menettänyt perheensä, mutta sanoo: "En voi vain jatkaa suremista." Minusta tuntuu, että kohtaukset, joissa ohjaaja esittää ihmisille kysymyksiä, joskus lievittävät dramaattista jännitystä.
”And Life Goes On” menee pelkän dokumentoinnin ulkopuolelle ja osoittaa ohjaajan oman työn ja todellisuuden yhtymäkohdat. Ohjaaja etsii omien elokuviensa päähenkilöitä ja samalla saa näyttelijät ja paikalliset keskustelemaan hänen työstään. Tämän rakenteen ansiosta koko elokuva saa luonnostaan ​​pohdiskelevaa luonnetta.
Kohtaukset, joissa ohjaaja tapaa hahmoja aiemmista teoksistaan ​​ja keskustelee elokuvan ohjauksen ja todellisen todellisuuden eroista, ovat erityisen silmiinpistäviä. Esimerkiksi hetket, jolloin paljastuu, ettei elokuvassa kuvattu talo todellisuudessa kuulunutkaan henkilölle, tai jolloin lavastettujen kohtausten taustalla olevat olosuhteet paljastuvat. Jopa pieni kohtaus, kuten apulaisohjaajan tuoma kulho isoisälle, luodaan uudelleen tässä pohdinnan kontekstissa.
Tällä tavoin ”And Life Goes On”, aivan kuten Roberto Rossellinin kuvaus raunioista toisen maailmansodan jälkeen, paljastaa vahvasti dokumentaarisia elementtejä paikan päällä tapahtuvan dokumentaarisuuden ja itseensä viittaavuuden kautta, vaikka kyseessä onkin fiktiivinen elokuva.

Refleksiivisyys, hyperteksti ja kirjoitukseni

Kurssieni ja Kiarostamin elokuvien kautta olen laajentanut ajatteluani refleksiivisestä kirjoittamisesta. Olen jo havainnut monilla kirjoittajilla, miten kerron kirjoittamaani romaania uudelleen – eli kirjoittan teoksen uudelleen ja luon rakenteen, jossa tarina kietoutuu kirjailijan itsensä kanssa. Minua kuitenkin kiinnostaa, meneekö tämä pelkän itseviittauksen ulkopuolelle ja tarjoaako se tietyn asenteen tai näkökulman.
Viime aikoina korealaisessa kirjallisuuspiireissä on ollut taipumus korostaa tyyliä ja muotoa. On teoksia, joissa kirjailijan ainutlaatuinen proosa tai muoto on kerronnan edelle keskeisellä sijalla, ja on syntynyt myös niin kutsuttuja hypertekstuaalisia teoksia, joissa tarinat kietoutuvat toisiinsa ja laajenevat vuorovaikutteisesti.
Kiarostamin Koke-trilogiaksi kutsutut teokset ”Where Is My Friend's House?”, ”And Life Goes On” ja ”Through the Olive Trees” kertovat kukin oman tarinansa, mutta pysyvät silti yhteydessä toisiinsa muodostaen ketjun, joka yhdistää teokset toisiinsa. Tässä mielessä uskon, että näissä teoksissa on hypertekstuaalisia elementtejä.
Vaikka reflektiivisyyttä ja hypertekstiä ei voida täysin rinnastaa toisiinsa, huomasin jatkuvasti yhdistäväni näitä kahta käsitettä kirjoittamistani pohtiessani. Kuvittelin, miten itseensä viittaavat keinot teosten sisällä ja tarinoiden väliset ristiviittaukset voisivat paljastaa reflektiivisyyttä.
Lopulta en saanut valmiiksi vahvasti reflektiivistä romaania kyseisen lukukauden tehtäväksi. En ollut vielä varma, että kirjoitustyylini oli "uusi lähestymistapa", joten käytin aikani kääntämällä kuvia, joihin pystyin keskittymään, kielelle.
Haluan jonain päivänä kirjoittaa refleksiivisyyden täyteisen romaanin. Jotta voisin tehdä niin, minun on tietoisesti erotettava se olemassa olevista hypertekstuaalisista ja refleksiivisistä romaaneista tai löydettävä niistä poikkeavia yhtymäkohtia. Tunnen myös, että tarvitaan lisää tutkimusta ja kokeilua dokumentaaristen elementtien hyödyntämiseksi kirjoittamisessani.
Olen lyhyesti pohtinut ”refleksiivisyyttä”, elementtiä, joka on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen dokumenttielokuvan kursseillani tähän mennessä. Päätän tämän esseen jäsentämällä kysymyksiä, jotka kirjoittamista koskevissa ajatuksissani ja Kiarostamin teoksissa havaitsemissani dokumentaarisissa piirteissä on herännyt.