Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme uudelleen konvergenssin olemusta ja sitä, onko tänään saavuttamamme konvergenssi todella luovaa vai pelkkää jäljitelmää.
Elämme todellakin "konvergenssin" aikakautta. Eri akateemisilla aloilla, teollisuudessa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa yleensä "konvergenssi" on kiistatta yksi aikamme kuumimmista avainsanoista. Itse asiassa konvergenssin käsite ei syntynyt yhtäkkiä. Muinaisista ajoista lähtien eri alojen konvergenssi on ollut ihmiskunnan edistyksen liikkeellepaneva voima. Aivan kuten antiikin kreikkalaiset filosofit yrittivät integroida tietoa tutkimalla matematiikkaa, filosofiaa ja luonnontieteitä yhdessä, keskiajan alkemistit pyrkivät luomaan uusia tietojärjestelmiä yhdistämällä fysiikkaa, kemiaa ja lääketiedettä. 20-luvun puoliväliin mennessä, tietojenkäsittelytieteen kehittyessä, konvergenssin vaikutusvalta alkoi kasvaa entisestään. Konvergenssi ei siis ole jotain uutta, vaan osa historiallista trendiä, joka on toistunut jatkuvasti. Nykyaikana, kuten termit kuten "fuusio" ja "hybridi" osoittavat, konvergenssi on levinnyt trendinä ja vakiinnuttanut asemansa erillisenä käsitteenä. Eri alojen tai saman tieteenalan osa-alueiden välisen konvergenssin kautta se luo asioita, joita ei aiemmin ollut olemassa, ja jopa vahvistaa ne uusiksi aloiksi omana itsenään; tällä tavoin "konvergenssi" muuttaa maailmaa.
Lisäksi nykypäivän teknologinen kehitys kiihdyttää konvergenssin vauhtia. Digitaalisen teknologian kehityksen ansiosta eri alat yhdistyvät nopeasti, mikä synnyttää uusia innovaatioita. Esimerkiksi tekoälyn (AI) ja lääketieteen konvergenssi on johtanut personoitujen lääketieteellisten palvelujen syntymiseen, kun taas autoteollisuuden ja IT-teknologian yhdistelmä tuo itseohjautuvat autot lähemmäksi todellisuutta. Nämä kehitysaskeleet menevät pelkän teknologisen edistyksen pidemmälle; ne muuttavat perusteellisesti tapaamme elää. Sellaisenaan konvergenssi on vakiinnuttanut asemansa olennaisena elementtinä eri toimialoilla ja akateemisilla aloilla.
Kuten trendien kohdalla usein käy, kun trendi leviää laajalle, on taipumus hypätä kelkkaan. Kun tämä trendi jatkuu ja trendin laajuus kasvaa, rajat hämärtyvät, eikä sen todellinen ydin ole selvä. Myös "konvergenssin" trendi voidaan ymmärtää tässä yhteydessä. Lukemattomien "konvergenssiin" pyrkivien liikkeiden keskellä alkuperäinen käsite on laimentunut merkittävästi, ja termiä käytetään nyt jonkin verran laajemmassa merkityksessä kuin sen alkuperäinen merkitys, ja siitä on tullut yleistermi, joka sopii mihin tahansa tilanteeseen. Tässä yhteydessä, jotta akateemisesta ja teollisesta konvergenssista voidaan vakavasti keskustella, on tärkeää selventää käsitettä ja ymmärtää sen ydin. Ottaen huomioon laaja-alaiset heijastusvaikutukset, ei olisi turhaa tarkastella uudelleen "konvergenssin" käsitettä ja määritellä perusteellisesti uudelleen trendin menettämä merkitys.
Suurin "konvergenssin" käsitteeseen liittyvä ongelma on käsitteen tahaton laajeneminen väärinkäytön ja liikakäytön kautta. Kun "konvergenssin" käsitettä käytetään enemmän kuin on tarpeen useista syistä, kuten ajan vaatimuksista, monitulkintaiset käyttötapaukset kasaantuvat; ja kun tämä käyttäytyminen toistuu, käsitteen rajat hämärtyvät yhä enemmän. Näiden ongelmien asianmukaiseksi diagnosoimiseksi ja ratkaisemiseksi on välttämätöntä tunnistaa ensisijaiset tapaukset ja niitä aiheuttavat mallit. Tällaisten tapausten ja mallien välttäminen voi itsessään olla ratkaisu ongelmaan.
Ensinnäkin meidän on tehtävä tiukasti ero rinnakkaisuuden ja konvergenssin välillä. Pelkkä eri asioiden asettaminen vierekkäin ei tarkoita konvergenssia. Standard Korean Dictionary määrittelee konvergenssin ensimmäisen merkityksen "prosessiksi, jossa erityyppiset asiat sulautuvat yhteen erottamattomasti yhdeksi, tai teko, jossa näin tehdään. Tai tällainen tapahtuma." Toisin sanoen konvergenssin on vastattava suhdetta, jossa 1 + 1 = 1. Tästä näkökulmasta rinnakkaisuus vastaa suhdetta, jossa 1 + 1 = 2. Tämä johtuu siitä, että vaikka eri elementit yhdistyvät, ne muodostavat suhteen, jossa ne pysyvät erillisinä toisistaan. Aivan kuten tteokbokin ja friteeratun ruoan sekoittaminen ei johda annoksen tunnistamiseen uudeksi ruokalistani vaihtoehdoksi nimeltä "tteokbokki-friteerattu ruoka" (tai muu vastaava sopiva nimi).
Toisessa tapauksessa meidän on tehtävä tiukasti ero sovelluksen ja konvergenssin välillä. Tämä ilmiö on erityisen yleinen akateemisessa maailmassa; esimerkiksi tutkimus muistimetallien käytöstä ihmisproteeseissa on materiaaliteknologian biologinen sovellus pikemminkin kuin materiaaliteknologian ja biologian konvergenssi. Sovelluksen tapauksessa suhteen painopiste on sovelluksen kohteessa (tässä tapauksessa materiaaliteknologiassa), ja suhde on yksisuuntainen ja osoittaa kohti sovelluksen kohdetta (biologiaa). Sitä vastoin konvergenssi on käsite, joka saavutetaan kaksisuuntaisen suhteen kautta. Tällaisista akateemisista luokituksista ja eri alojen luokitusjärjestelmistä on tietysti keskustelun varaa. Tässä artikkelissa aion kuitenkin käsitellä näiden kahden käsitteen välistä eroa suuntaavuuden näkökulmasta. Keskusteluja luokittelujärjestelmistä ja konvergenssista käsitellään tätä artikkelia seuraavassa "Lisäkeskustelu"-osiossa.
Lopuksi on tehtävä selkeä ero lainaamisen ja konvergenssin välillä. Kuten aiemmin käsitellyissä soveltamisen ja konvergenssin tapauksissa, myös tässä on suuntaero. Yksi esimerkki tästä olisi taloustieteen tutkimus, joka käsittelee suhdannevaihteluita ja hyödyntää säätötekniikan teorian ideoita. Lainaaminen muodostaa samalla tavalla yksisuuntaisen suhteen, jossa suhteen keskipiste on lainattavassa kohteessa (tässä tapauksessa taloustieteessä) ja suunta kulkee lainaavasta kohteesta (säätötekniikan teoria) lainattavaa kohdetta kohti.
Mitä elementtejä on oltava, jotta jotakin voidaan pitää "konvergenssina" sanan tiukimmassa merkityksessä? Aivan kuten aiemmin käsiteltäessä, kaikkia tarvittavia ehtoja on mahdotonta luetella, mutta edellä mainittuun kysymykseen vastaaminen keskittymällä "konvergenssin" muodostumisen lopputulokseen ja prosessiin on tärkeää käsitteen uudelleenmäärittelyssä.
Ensinnäkin konvergenssin teon on luotava uutta arvoa. Se ei ole pelkästään eri kokonaisuuksien yksinkertainen sekoitus; pikemminkin teon kautta muodostuvalla lopputuloksella on oltava ominaisuuksia, jotka voidaan saavuttaa vain näiden kokonaisuuksien yhdistämällä. Tämä on konvergenssin lopputuloksen keskeinen piirre. Toiseksi, jotta konvergenssi voi muotoutua, prosessiin luontaisesti kuuluva luovuus – eikä niinkään itse fyysinen sekoitus – on välttämätön elementti. Tämä on konvergenssin muotoutumisprosessin tärkeä ominaisuus, mikä tarkoittaa, että itse teolla on oltava legitimiteetti ja merkitys. Kolmanneksi haluan korostaa, että konvergenssin tuloksena syntyvän kohteen on oltava itsenäinen kokonaisuus – aivan kuten kohteet olivat ennen konvergenssia – ja tähän on tietysti sisällytettävä se tosiasia, että muiden alojen näkökulmasta tämä tulos voi toimia myös perustana jatkokehitykselle. Tämä ei tietenkään tarkoita, että sen täytyy välttämättä olla niin. Jos konvergenssia kuitenkin pidetään kehitysmuotona ja -prosessina omalla alallaan, voidaan sanoa, että tämä on periaatetasoinen vaatimus, sillä sen tulisi toimia perustana jatkokehitykselle.
Jättäen sikseen keskustelun "konvergenssin" merkityksestä ja välttämättömyydestä (näkemykseni tästä mainittiin lyhyesti "Lisäkeskustelu"-osiossa), "konvergenssi" on aikansa trendinä omaksuttu laajalti. Tämän ohella se on väistämättä perinyt trendeihin liittyvät ongelmat; koska tämän heijastusvaikutukset ovat niin laajoja, että ne ulottuvat lähes kaikille aloille, niitä on käsiteltävä tarkasti ja asianmukaisesti. Voimme tutkia, miten tähän voidaan puuttua, tarkastelemalla edustavia esimerkkejä sekä virheellisistä että oikeista lähestymistavoista "konvergenssiin". Virheellisiin lähestymistapoihin kuuluu erityisesti rinnakkaisen konvergenssin, sovelletun konvergenssin ja lainatun konvergenssin välisten erojen analysointi, kun taas oikeisiin lähestymistapoihin kuuluu lopputuloksen elementtien, prosessin elementtien ja tuloksena olevan kohteen käsittely.
