Tämä blogikirjoitus tarkastelee kielten katoamisen todellisuutta maailmanlaajuisesti ja keskustelee ponnisteluistamme ja roolistamme kielellisen monimuotoisuuden säilyttämisessä.
Kielet säilyvät vain, kun lapset oppivat ne. Kun lapset oppivat maailmasta, kommunikoivat ja muodostavat identiteettinsä kielen avulla, siitä tulee pelkän kommunikaatiovälineen sijaan silta kulttuurin ja historian välillä. Siksi, jos kieltä käyttävät vain aikuiset, sen katoaminen on pitkälti väistämätöntä. Jos kieltä ei siirretä lapsille, se luonnollisesti häviää ajan myötä. Tämä tarkoittaa, että myös kieleen juurtunut tieto, kulttuuri ja perinteet katoavat.
Kielitieteilijät varoittavat ihmiskunnan historiaa uhkaavasta tragediasta tällaisen päättelyn kautta. Eräs kielitieteilijä arvioi, että noin 150 kieltä, noin 80 % olemassa olevista Pohjois-Amerikan intiaanikielistä, on lähes sukupuuton partaalla. Näitä kieliä tuskin ylläpitävät viimeiset vanhemmat sukupolvet, kun taas uusi sukupolvi kasvaa oppimatta niitä. Alaskassa ja Pohjois-Siperiassa 40 kieltä, jotka edustavat 90 % olemassa olevista kielistä, on uhanalainen. Nämä alueet kohtaavat haasteita ainutlaatuisten kielten ja kulttuurien säilyttämisessä nopean ilmastonmuutoksen ja taloudellisten paineiden vuoksi. Keski- ja Etelä-Amerikassa 160 kieltä (23 %) on sukupuuton vaarassa, kun taas Australiassa 225 kielen (90 %) odotetaan katoavan. Nämä alueet olivat aikoinaan monien rinnakkaisten kielten ja kulttuurien koti, mutta ne sulautuvat nyt nopeasti valtavirran kieliin.
Maailmanlaajuisesti noin 3 000 kieltä – 50 % olemassa olevista kielistä – on katoamassa. Vaikka noin 600 kieltä, joilla on yli 100 000 puhujaa, ovat suhteellisen turvallisia, loput kielet – jotka edustavat 90 % maailman kielistä – saattavat kadota ennen 2000-luvun loppua. Tämä kielellinen sukupuutto merkitsee enemmän kuin pelkkää tilastollista laskua; se edustaa syvää menetystä ihmiskulttuurille. Kun kieli katoaa, se kantaa mukanaan ainutlaatuisia ajattelutapoja, perinteistä tietoa ja omaleimaisia maailmankatsomuksia. Tämä on kuin ihmiskunnan älyllisen perinnön pysyvä menetys.
Laajamittainen kielten sukupuutto on moninainen. Alkuperäiskielten puhujat kohtaavat elinympäristöjen tuhoutumista, etnisiä puhdistuksia ja assimilaatiota edistävää koulutusta. Puhujapopulaatioiden nopean vähenemisen lisäksi myös sähköisen median – jota usein kutsutaan kulttuuriseksi hermokaasuksi – leviäminen vaikuttaa asiaan. Globalisaation aallon keskellä sähköinen media ja internet vahvistavat entisestään tiettyjä vähemmistökieliä, ja vähemmistökielten puhujat joutuvat yhä useammin ympäristöihin, joissa selviytyminen vaikeutuu ilman valtavirran kieltä. Voimme tietenkin jossain määrin estää kielten sukupuuttoa pysäyttämällä sukupuuttoon ajavat sosiaaliset ja poliittiset liikkeet ja kehittämällä samalla opetusmateriaaleja, kirjallisia teoksia, televisio-ohjelmia ja muuta alkuperäiskielellä. Lisäksi jopa sukupuuton partaalla olevat kielet voidaan elvyttää, jos niiden käyttöön virallisina kielinä sitoudutaan pysyvästi, kuten heprean kohdalla 20-luvulla. Ratkaisevaa tässä prosessissa on paikallisten yhteisöjen ja hallitusten välinen yhteistyö sekä maailmanlaajuinen tietoisuuden muutos. Vain jos me kaikki tunnustamme kielten arvon ja pyrimme säilyttämään ne, voimme voittaa kielten sukupuuton uhan.
Realistisesti ajatellen, aivan kuten emme voi säilyttää kaikkia maapallon eläin- ja kasvilajeja, emme voi – emmekä ehkä pitäisikään – säilyttää kaikkia kieliä. Tässä kohtaa moraaliset ja käytännön kysymykset kietoutuvat toisiinsa. Kun kieliyhteisö päättää omaksua valtavirran kielen, joka takaa taloudellisen kehityksen, mikä ulkopuolinen ryhmä voi pakottaa heidät säilyttämään alkuperäiskielensä?
Lisäksi erilaisten kielten käyttö yhden yhteisön sisällä voi aiheuttaa vakavia jakolinjoja sen kansojen keskuudessa. Näistä haasteista huolimatta emme voi vain katsoa sivusta, kun yli 50 % maailman kielistä on lähes sukupuuton partaalla. Meidän on kunnioitettava ihmisten monimuotoisuutta ja sen sisältämää viisautta ja pyrittävä säilyttämään mahdollisimman monta kieltä. Kyse ei ole pelkästään kielten suojelemisesta, vaan myös oman tulevaisuutemme turvaamisesta.
Miksi meidän pitäisi välittää sukupuuton partaalla olevista kielistä? Kielellinen monimuotoisuus osoittaa ihmiskunnan kielellisten kykyjen laajuuden. Koska kieli ilmentää ihmiskunnan historiaa ja maantiedettä, kielen sukupuutto on kuin kokonaisen historiallisia dokumentteja sisältävän kirjaston palaminen maan tasalle. Lisäksi kieli muodostaa perustan, jolle runous, tarinat ja laulut ovat olemassa kulttuurissa. Siksi, jos kielten sukupuutto jatkuu, kunnes jäljellä on vain muutama hallitseva kieli, se heikentää ihmiskunnan kulttuurista monimuotoisuutta. Lisäksi tällainen kielten menetys voi vaikuttaa ihmisen luovuuteen ja ongelmanratkaisukykyyn. Monimuotoiset kielet heijastavat erilaisia ajattelutapoja, ja tällä monimuotoisuudella on ratkaiseva rooli monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa. Näin ollen kielellisen monimuotoisuuden menetys voi rajoittaa ihmiskunnan kehityspotentiaalia.
Viime kädessä meidän on tunnustettava, että kielten säilyttäminen on synonyymi kulttuuri- ja älyllisen perintömme säilyttämiselle. Ja siirtääksemme tämän perinnön tuleville sukupolville meidän on tehtävä kaikkemme tänään. Sillä kieli on enemmän kuin pelkkä kommunikaatioväline; se on elintärkeä voimavara, joka ilmentää identiteettiämme ja historiaamme.
